Merit Aktivan vinkit kirjanpidon tekijälle

Kirjanpidon tekemisestä itse on lukuisia hyötyjä yrittäjälle. Yrityksen taloudesta saa paremman kuvan, turhat kulut saa katkaistua heti alkuunsa ja lisäksi säästyy tilitoimistolle maksettavat palvelupalkkiot.

Kokosimme tähän vinkit, joiden avulla saat helposti yleiskuvan mitä kirjanpidon tekeminen vaatii. Voimme paljastaa jo etukäteen, että vaatimukset ovat vähäisemmät kuin kuvittelet!

Käytännön vinkit juoksevaan kirjanpitoon

Kirjanpidon tekeminen helpottuu, kun pidät seuraavat vinkit mielessä.

Kuitit talteen saman tien

Kuitit kannattaa skannata tai valokuvata älypuhelimella heti ostotapahtuman jälkeen. Kuitit voi lähettää Merit Aktivaan eTaskun tai CostPocket-sovelluksen avulla. Kuvan kuitista voi liittää tositteeseen myös Merit Aktivan omalla mobiilisovelluksella. Kuittirumbaan kannattaa kehittää rutiini, säästät siten runsaasti aikaa.

Kirjanpidon voi tehdä päivittäin, viikoittain tai kerran kuukaudessa

Laita kalenteriin muistutus, kun on aika tehdä kirjanpitoa, esim. jokaisen kuun ensimmäisen päivän kohdalle ja tee edeltävän kauden kirjanpito kuntoon. Näin kirjaukset ovat heti kauden alussa kunnossa ja voit keskittyä täysillä muihin töihin.

Apu on puhelinsoiton päässä

Muista, että jos jokin asia askarruttaa, niin Merit Aktivan tai Verohallinnon puhelinpalveluun soittamalla saat asiantuntijan mielipiteen asiaan.

Tärkeät toistuvat päivämäärät

Juoksevan kirjanpidon lisäksi tulee huomioida viranomaisilmoitusten laatiminen. Nämä toistuvat kuukausittain tiettyinä päivinä.

Kaikki Verohallinnon listaamat tärkeät päivämäärät löydät osoitteesta: https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/yritys_ja_yhteisoasiakkaiden_tarkeat_paivamaarat/

12. päivä: Oma-aloitteiset verot

Arvonlisävero maksetaan ja ilmoitetaan joka kuukauden 12. päivään mennessä. Esimerkiksi 12.3. maksetaan tammikuun arvonlisävero. Työnantajasuoritukset ilmoitetaan 1.1.2019 alkaen Tulorekisteriin viiden päivän kuluessa palkan maksusta. Työnantajasuoritukset maksetaan edellisen kuukauden osalta seuraavan kuun 12. päivään mennessä. Esimerkiksi 15.1. maksetut palkat ilmoitetaan 20.1. mennessä ja maksetaan 12.2. mennessä. Merit Aktivasta saatavalla arvonlisäverolaskelmalla arvonlisäveron ilmoittaminen on helppoa.

20. päivä: Arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus

Arvonlisäverotonta tavaroiden ja palveluiden myyntiä muihin EU-maihin harjoittavat tekevät joka kuukausi yhteenvetoilmoituksen edeltävän kuukauden myynnistä. Merit Aktivasta saatavalla arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksella ilmoittaminen on helppoa.

20. päivä: Eläkemaksut

YEL- ja TyEL-maksut maksetaan yrittäjän valitsemaan vakuutusyhtiöön. Samoin menetellään muiden työnantajamaksujen kanssa (ryhmähenkivakuutusmaksu, sosiaaliturvamaksu, tapaturmavakuutusmaksu, työttömyysvakuutusmaksu).

23. päivä: Ennakkovero

Ennakkovero määräytyy yrityksen verotettavan tuloksen mukaan. Maksueriä voi olla 2-12 riippuen ennakkoveron määrästä.

Tärkeät yksittäiset päivämäärät

Kuukausittaisten ilmoitusten lisäksi kirjanpidon tekijän pitää huomioida vielä seuraavat kerran vuodessa annettavat ilmoitukset.

2. huhtikuuta: Veroilmoitus

Liikkeen- ja ammatinharjoittajat, avoimet yhtiöt sekä kommandiittiyhtiöt antavat veroilmoituksen huhtikuun alussa.

30. huhtikuuta: Yhteisön tilinpäätös ja veroilmoitus

Yhteisöt laativat tilinpäätöksen ja antavat veroilmoituksen viimeistään huhtikuun lopussa, jos tilikausi on päättynyt 31.12. Jos yhteisöllä on murrettu tilikausi, tilinpäätös ja veroilmoitus annetaan neljän kuukauden kuluessa siitä, kun tilikauden viimeinen kalenterikuukausi on päättynyt.

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ

1. Mitä minun tulee huomioida, jos teen itse kirjanpitoni?

Sinun tulee laatia yrityksesi juokseva kirjanpito, antaa vaaditut ilmoitukset viranomaisille sekä tehdä tilikauden päätteeksi veroilmoitus. Yhteisöjen (sekä erityistapauksissa myös muiden yhtiömuotojen) pitää laatia myös tilinpäätös.

2. Miten juokseva kirjanpito laaditaan?

Sinun tulee ensin syöttää kaikki kauden kulut ja tulot Merit Aktivaan osto- ja myyntilaskuina. Merit Aktivalla voi myös lähettää ja vastaanottaa sähköisiä laskuja. Voit ladata verkkopankistasi CSV- tai XML- muodossa tiliotteen ja tuoda sen Merit Aktivaan. Ohjelma kohdistaa automaattisesti maksut ohjelmassa jo olemassa oleviin myynti- ja ostolaskuihin viitenumeron, asiakkaan tai toimittajan nimen ja summan perusteella. Voit myös ladata pankistasi tiliotteen pdf-muodossa ja tehdä kirjaukset manuaalisesti. Yliviivaat vain tiedostosta tilitapahtumat sitä mukaa, kun olet tehnyt kirjaukset.

3. Miten osaan antaa viranomaisilmoitukset oikein?

Lähes kaikki ilmoitukset saa annettua nykyään sähköisesti, joten ilmoitusten täyttäminen on helppoa. Saat Merit Aktivasta arvonlisäverolaskelman ja EU-myyntien yhteenvetoilmoituksen, joiden perusteella tietojen ilmoittaminen Omavero-palvelussa on helppoa ja rutiininomaista. Merit Aktivasta saat myös tarvittavat raportit veroilmoituksen täyttöä sekä tilinpäätöstä varten.

4. Miten pääsen alkuun kirjanpidon kanssa?

Rekisteröidy Merit Aktivan käyttäjäksi ja luo itsellesi salasana. Saat käyttöösi ilmaisversion, jolla voit syöttää ohjelmaan maksutta 100 myyntilaskua, 100 ostolaskua tai 100 pääkirjatositetta. Kun jokin näistä tositelajeista tulee täyteen, pyytää ohjelma ostamaan lisenssin ja voit jatkaa kirjanpitoasi siitä mihin jäit ilmaisversiossa. Merit Aktivan asiakastuki auttaa sinut alkuun ja vastaa kaikkiin mieltäsi askarruttaviin kirjanpitoon tai ohjelmistoon liittyviin kysymyksiin.

Kokeile käytännössä, kuinka helppoa kirjanpidon tekeminen Merit Aktivalla on!

www.meritaktiva.fi
Email: info@meritaktiva.fi
Puh: 09 4259 7827


Make your workflow easier, join with us!

In the free version you can enter 100 sales invoices, purchase invoices or general leader vouchers for 6 months. You will need to obtain a licence for the program when the document number or time limit for the free version is reached.