Onko yhdenkertainen kirjanpito kannattavaa?

Yhdenkertainen kirjanpito tarkoittaa kirjanpitotapaa, johon ovat oikeutettuja liikkeen- ja ammatinharjoittajat (ns. ”toiminimet”) tiettyjen ehtojen täyttyessä. Muilta yrityksiltä vaaditaan aina kahdenkertainen kirjanpito. Usein toiminimiyrittäjä valitsee yhdenkertaisen kirjanpitotavan siksi, että sitä pidetään helpompana tapana kirjanpidon järjestämiseen. Onko asia kuitenkaan näin?

Pureudutaan tässä artikkelissa yhdenkertaiseen kirjanpitoon – ketkä siihen ovat oikeutettuja ja miten se toimii. Ja kerrotaan samalla ratkaisusta, jonka avulla voit tehdä kirjanpitosi parhaimmalla mahdollisella tavalla – ilman aikaisempaa kirjanpitoalan tietämystä.

Yhdenkertainen kirjanpito on luettelomaista seurantaa

Yhdenkertainen kirjanpito on luettelomaista kirjanpitoa, jossa ei erikseen seurata rahan käyttöä ja sen lähteitä, vaan kaikki kirjataan allekkain melko vapaalla tyylillä. Kirjanpitoon merkitään menot, tulot, rahoitustapahtumat sekä oikaisu- ja siirtoerät – lisäksi ostovelat ja myyntisaamiset on oltava jatkuvasti selvitettävissä. Liiketapahtumista merkitään siis samat tiedot kuin kahdenkertaisessakin kirjanpidossa, mutta tekninen toteutus on erilainen.

Kirjanpitolaissa yhdenkertaisen kirjanpidon järjestämisestä sanotaan seuraavaa:

Sen estämättä, mitä tämän luvun 2 §:ssä säädetään, ammatin- ja liikkeenharjoittaja ei ole velvollinen pitämään kahdenkertaista kirjanpitoa, mikäli sekä päättyneenä, että sitä edeltäneellä tilikaudella on täyttynyt enintään yksi seuraavista edellytyksistä:

1) taseen loppusumma ylittää 100 000 euroa;

2) liikevaihto tai sitä vastaava tuotto ylittää 200 000 euroa; tai

3) palveluksessa on keskimäärin yli kolme henkilöä.

Yllä olevista rajoista saa siis ylittyä korkeintaan yksi, jotta yrittäjä voi järjestää kirjanpitonsa yhdenkertaisena. Kahden rajan ylittyminen tarkoittaa automaattisesti kyseisen oikeuden menettämistä ja kahdenkertaiseen kirjanpitomenetelmään siirtymistä. Lisäksi yhdenkertaista kirjanpitoa pitävien tilikauden on oltava aina kalenterivuosi.

Ammatin- ja liikkeenharjoittajille on annettu myös merkittävä helpotus tilinpäätökseen liittyen: suurimmalta osalta sitä ei vaadita lainkaan. Tilinpäätös vaaditaan vain sellaisilta yrityksiltä, joiden kohdalla ylittyy vähintään kaksi seuraavista ehdoista:

  1. taseen loppusumma 350 000 euroa
  2. liikevaihto 700 000 euroa
  3. tilikauden aikana palveluksessa keskimäärin 10 henkilöä.

Tästä huolimatta veroilmoitusta varten kirjanpidosta pitää pystyä poimimaan tarkkoja yrityksen liiketoimintaan liittyviä tietoja, joten myös toiminimiyrittäjien on laadittava tuloslaskelma ja tase. Yhdenkertaisena laaditun kirjanpidon kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että tuloslaskelman ja taseen runko on laadittava itse, ja niihin sisältyvät erät on osattava laskea kirjanpidosta oikein.

Entä jos olisi olemassa helpompi tapa?

Paras tapa kirjanpidon järjestämiseen

Yhdenkertainen kirjanpito on vapaamuotoista seurantaa, jota tehdään usein taulukkolaskentaohjelmistolla. Tästä syystä se menee helposti sekavaksi seurannaksi, jonka täsmäyttäminen ja tutkiminen on jälkikäteen todella hankalaa.

Lisäksi pitää huomioida, että yhdenkertaista kirjanpitoa pitävää koskevat samat velvoitteet kuin muitakin kirjanpitovelvollisia. Tämä tarkoittaa sitä, että oma-aloitteisia veroja, veroilmoitusta ja mahdollista tilinpäätöstä koskevien tietojen on oltava yhtä tarkkoja kuin muillakin yrityksillä. Et varmastikaan halua ilmoittaa vahingossa vääriä arvonlisäverolaskelmia Verohallintoon?

Kahdenkertainen kirjanpito ja tätä varten suunniteltu ohjelmisto ratkaisee nämä ongelmat. Ja mikä parasta: nykyään kirjanpidon tekeminen kahdenkertaisena onnistuu ilman aiempaa kirjanpitoalan tietämystä. Merit Aktiva on helppokäyttöinen ohjelmisto, joka osaa tehdä kirjaukset automaattisesti puolestasi – syötät vain tiedot ohjelmaan (myyntilaskut, ostolaskut ja tiliotteen maksutapahtumat), ja järjestelmä tekee kirjaukset kahdenkertaisena puolestasi.

Merit Aktivan avulla saat käyttöösi muun muassa seuraavat ominaisuudet:

Automaattiset kirjaukset

Kolahtiko sähköpostiisi lasku? Syötä vain ostolaskun tiedot Merit Aktivaan ja järjestelmä tekee kirjanpidon kirjaukset automaattisesti puolestasi. Vaihtoehtoisesti voit myös vastaanottaa ostolaskusi sähköisenä suoraan ohjelmaan, jolloin manuaalista tietojensyöttöä ei tarvita.

Haluatko laskuttaa asiakastasi? Laadi myyntilaskut ohjelmassa ja lähetä lasku asiakkaalle – järjestelmä hoitaa nämäkin kirjaukset pääkirjaan puolestasi. Myyntilaskut voi halutessaan tulostaa  ja postittaa itse, tai lähettää suoraan ohjelmasta sähköpostitse tai verkkolaskuina.

Tositteet tallessa pilvitallennustilassa

Merit Aktivan avulla et joudu enää koskaan etsimään tositteita oman tietokoneesi kovalevyn sekavasta kansiojärjestelmästä. Voit tallentaa tositteet parilla klikkauksella osto- tai myyntilaskun liitteeksi – ja nauttia stressittömästä olotilasta, kun tiedät dokumenttiesi olevan varmassa tallessa. Tositteet ja kirjanpitoaineisto säilyy Merit Aktivassa vähintään lakisääteisen ajan ja varmuuskopiot tehdään automaattisesti. Aineistot voi halutessaan tallentaa myös omalle tietokoneelle.

Epäiletkö unohtaneesi liittää jonkin kuitin järjestelmään? Näet yhdellä silmäyksellä sellaiset kirjaukset, joissa ei ole liitteenä tositetta.

Tuloslaskelma ja tase aina ajan tasalla

Järjestelmä tekee kirjausten yhteydessä tarvittavat kirjanpidon merkinnät automaattisesti tuloslaskelmaan ja taseeseen, joten et joudu enää huolehtimaan erikseen näiden laskelmien tekemisestä. Näet yhdellä silmäyksellä tiedot esimerkiksi vuosittaista veroilmoitusta varten.

Kun teet kirjanpitosi Merit Aktivalla useamman tilikauden ajan, saat tulostettua raportteihin vertailutiedot edellisiltä vuosilta, jolloin talouden kehitystä on helpompi seurata kuin vaikealukuisista taulukkolaskelmista.

Lakisääteisten ilmoitusten lisäksi ajan tasalla olevat laskelmat auttavat sinua myös yrityksesi sisäisissä laskelmissa.

Myynti- ja ostoreskontra samaan pakettiin

Haluatko ammattimaisen näköiset myyntilaskut ilman ylimääräistä säätöä? Merit Aktivan mukana saat myyntireskontran, jonka kautta voit laskuttaa asiakastasi. Lisäksi myyntilaskujen ulkonäköä voi muokata mm. lisäämällä niihin yrityksen logon.

Laskun lähettäminen asiakkaan sähköpostiin onnistuu muutamalla klikkauksella suoraan järjestelmän kautta. Voit valita laskujen lähettämistavaksi myös verkkolaskutuksen tai tulostaa laskun PDF-tiedostona, josta saat tulostettua tarvittaessa paperilaskun postiin laitettavaksi.

Ohjelman avulla myös maksumuistutusten laatiminen ja lähettäminen käy käden käänteessä.

Arvonlisäveroilmoitus helposti järjestelmän kautta

Merit Aktivan avulla voit luoda arvonlisäveroilmoituksen muutamalla hiiren painalluksella. Järjestelmä kirjaa arvonlisäveron automaattisesti oikeisiin kohtiin, joten et joudu itse pohtimaan mille riville laitat minkäkin erän. Ilmoitus on helppo laatia Omaverossa Merit Aktivan alv-laskelman perusteella tai sen voi myös lähettää näppärästi Omaveroon sähköisesti ilmoitin.fi-palvelun kautta.

Raportit

Merit Aktivasta saat myös kaikki tarvitsemasi raportit, joita et taulukkolaskentaohjelmista saa automaattisesti. Myyntisaamiset, Ostovelat, Projekti-, Kustannuspaikka- ja Osastokohtaiset raportit, Tuloslaskelma, Tase, Päiväkirja, Pääkirja, jne.

Asiakastuki puhelimitse ja sähköpostitse

Kohtasitko jonkin ylitsepääsemättömän ongelman? Tuntuuko, että kuittipinot kaatuvat päällesi? Soita tai lähetä sähköpostia asiakastukeen! Ilmainen – ja asiantunteva – asiakaspalvelumme auttaa sinua niin kirjanpidollisissa kuin järjestelmään liittyvissä kysymyksissä. Vuoden 2018 asiakastyytyväisyyskyselyssä 95,4% vastanneista oli tyytyväisiä asiakastukeemme.

Lopuksi

Yhdenkertainen kirjanpito saattaa tuntua helpoimmalta ratkaisulta kirjanpidon järjestämiseen, mutta kokonaiskuvan kannalta kahdenkertainen kirjanpito on selkeästi parempi tapa, sillä näin saat käyttöösi johtavat sähköiset kirjanpito-ohjelmistot. Merit Aktiva automatisoi kirjanpidon rutiinitehtävät puolestasi ja tarjoaa samalla loistavan alustan esimerkiksi laskutusta ja raportointia varten.

Vieläkö mietityttää? Kokeile ohjelmistoa ilmaiseksi ennen kuin teet lopullisen valinnan yrityksesi kirjanpidon järjestämisestä.

Kysy lisää kirjanpidosta tai Merit Aktivan toiminnoista asiakastuesta. Palvelemme arkisin klo 9-17 numerossa: 09 4259 7827 ja sähköpostitse: tuki@meritaktiva.fi. Asiakas tuen verkkosivuilta löytyy hyödyllisiä ohjeita.